Heikki Savola

Ilotulitevero

Eilen uutiset kertoivat kansalaisten myöntyvän korottamaan ns. haitallisten kulutustavaroiden verotusta, siis tupakan ja alkoholin. En huomannut, että uutisissa olisi mainittu ajankohtaista tuotetta, jonka käyttö aiheuttaa melu- ja hajuhaittoja, se roskaa, sen käyttö aiheuttaa joka vuosi henkilövanhinkoja (palovammoja, silmävammoja jne) ja aineellista tuhoa (tulipaloja).

Mitä jos ilotulitteita ryhdyttäisiin verottamaan samalla tavalla kuin esimerkiksi bensiiniä?

Ilotulitteita myydään kuullemma vuosittain noin 20 miljoonalla eurolla, joten valtavista verotuloista valtiontalouden kannalta ei ole kyse, vaikka ilotulitteissa olisikin veroa bensiinin tapaan yli puolet.

Jos verotuskohteita perustellaan nykymuodin mukaisesti ympäristöhaitoilla, ilotulitteille tulisi ilman muuta säätää haittavero. Ja eikös joku sanonut, että turhaa kulutusta pitäisi verottaa. Moni pärjää ilman ilotulitteita, mutta ei ilman bensiiniä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän kaminiitto kuva

Älähtämätöntä porukkaa nuo vihreät!

Jos lähdetään siitä ympäristötiedosta, että haittavaikutuksiltaan 1 kg typpioksideja vastaa 296 kg hiilidioksidia, niin esimerkiksi Helsingin ilotulituskisoissa joku vuosi sitten käytetyt 1500 kg ilotulitteet vastaavat karkeasti samaa kuin 520 m3:n öljypoltosta tulevat ympäristöpäästöt. Tämä on sama määrä kuin, jos ajaisin pienellä autollani 10 milj. km maantieajoa eli noin 4500 kertaa Suomen päästä päähän.

Arvioin, että jos ilotulitan uutena vuotena kilon verran rakettiruutia taivaalle, niin suurin piirtein sama haittavaikutus ilmastoon on sillä, että pidätellen köröttelen pieniruokaisella ropposellani neljä kertaa Helsingin seudulta Ivaloon ja takaisin.

Miksi pitäisi ilotulittaa? Siitä tulee tavattomasti roskaa, ja nimenomaan naapurin tontille ja sinne minne raketit nyt sattuvatkaan lentämään.

Hyvä idea, Savola!

Siispä ei ole mitään perustetta olla ilotulitteiden hinta vähintään tuplata.
Ja kun se on vielä niin turhaa paukuttelua.

Käyttäjän htuh kuva

Ilotulitteiden ilmaan ampuminen on täysin vapaaehtoista joten veron seurauksena uuden vuoden aatto tulisi olemaan aika hiljainen iltasella.

Tupakan ja alkoholin tapauksessa taasen pyritään siihen että harvempi käyttäisi niitä. On kuitenkin erittäin kyseenalaista tapahtuuko näin.

Veikkaan että kulutustavaroiden lisäverottaminen kuroo tupakkaveron ohitse jälleen ja tuotteiden suhteellinen hinta pysyy samana.

Vapaaehtoista se on autollakin ajaminen, eikä maanteillä silti ole hiljaista.

Käyttäjän JouniM kuva

Saattaa olla vapaaehtoista kehä III sisäpuolella... Mutta ei muualla.
Terveisin autoa tarvitseva yrittäjä joka ajaa noin 55000km vuodessa, ei siis paljoa mutta kutenkin välttämättömiä ajoja.

Kynttilöille kannattaisi laittaa haittavero, nehän käryttävät joulun seutuun ja koko synkän talven aikana yhteensä sen, minkä yksi pieni hiilivoimala.
Juhannuksena pitäisi verottaa kokkoja. Juhannuskokkoja polttamalla turmellaan ilmastoa ja hukataan energiaa ihan säälimättä. Pahimmat jästit saattavat polttaa jätetavaraakin, jopa auton renkaita.
Lisää verotettavaa voisin keksiä, mutta perin siitä keksimispalkkion, verollisena tietysti. Ai niin, pääsiäisenä se virpomisvero...

Ehdotan lanseerattavaksi kieltoveroa. Aina kun joku ehdottaa uutta kieltoa tai rajoitusta napsahtaisi vero. Luulen, että tämä vero pelastaisi koko Suomen talouden ja rahaa riittäisi lähetettäväksi rekkalaisteittain Afrikkaan asti. Miksi tätä mahtavaa mahdollisuutta ei ole vielä käytetty hyväksi.

. . . edelläesitettyjen verojen lisäksi ehdottaisin vielä kaikkea muutakin turhaa iloa verollepantavaksi. Seurauksena olisikin sitten niin iloton maailma, että veronmaksu olisikin ainoa ilo.

Kyllä itsekkin olen joka uusivuosi valumassa kuivemmalla linjalle paukkujen suhteen, mutta lapsi/nuori minä ei antaisi koskaan anteeksi paukkuja kieltävälle vanhemmalle minälle.

Ja kyllä. Ilotulitteet verolle. Raskaalle sellaiselle, esim. 200 %.
Ovat niin turhaa ja typerää krääsää. Roskaavat, saastuttavat ilman ja
aiheuttavat kymmeniä loukkaantumisia joka vuosi. Huomio, huomio kansanedustajat!!!!! Vaatikaa ilotulitteet verolle ja heti!

Eikö laitettaisi suoraan ilo verolle?

Yksittäisestä hymystä viitonen veroa. Reippaasta naurusta 20 euroa. Miellyttävä onnellisuuden tunne yhden illan ajan kustantaisi jo satasen. Jos ei tälläkään hymy hyydy, niin sitten pamppua ja tonnin lasku. Onhan selvää, ettei luonto kestä onnellisten ihmisten surutonta elämistä. Lisäksi ilakointi ja nauraminen häiritsevät muiden ihmisten raskasta arkea. Kyykyttäkäämme kaikki suomalaiset sohvalla makaaviksi masentuneiksi alkoholisteiksi, niin maailma pelastuu.

Käyttäjän JouniM kuva

Valtion lisätulo olisi tästä verosta aika pieni... niin hymytöntä kansaa tää on ;)
Oikeastaan tulisi laittaa hymiövero. Tästäkin kommentista tulisi jo veroa 20€ jos vero olisi 10€/hymiö ;D

Mikä ihmeen rotuvika on osassa suomalaisia taipua niin sairaalloiseen byrokratiaan ja kieltämiseen?

Haitallisia yhdisteitä, käryä koko uusivuosi täynnä, koirat karkaavat, kissat pierevät ja kaikkea muutakin haitallista.
100%:n vero, 20 milliä valtion kassaan.
Haittaveroa siis kannatan ehdottomasti.

Mitään TURHEMPAA ei voi olla kuin ilotulitukset. Jokavuotista melusaastetta, roskaa, kärsimystä ympäristölle ja luonnon eläimille sekä kotieläimille ja niiden omistajille. Typeryyden huipentuma!

Kovalle verolle vaan.

Jk. "Tuomiopasuuna" (nimimerkkini) on yksi myyntikiellossa olevista Suomen Ilotulitus Oy:n ilotulitteista.

Täältä löytyy niitä lisää
http://www.tukes.fi/fi/Palvelut/Tiedotteet/2Kemikaalit-ja-kaasu/Yli-sata...

Miksi sitä tulisi verottaman,eikö olisi parempi kieltää mokoma typeryys suoraan.
Samaan hengenvetoon voisimme kieltää tai verottaa lehmien röytäilyt tai ainakin jakaa samariinia heille päästöjen estämiseksi.

Yhdet ilotulistukset joita Suomessa järjestetään ovat kuin hyttysenpaska itä meressä;)

ps moottorisahoihin täytyy asentaa katalysaattorit.

Miten niin YHDET ilotulitukset? Uuden vuoden lisäksi on pitkin Suomenmaata ilotulituksia YMPÄRI VUODEN milloin mistäkin syystä, esim. venetsialaisten päätteeksi, joulumyynnin alkajaisiksi, kaupallisen syyskauden alkajaisiksi jne. jne. Vanha sukulaiseni oli saada sydänslaagin taannoin, kun luuli että pommitetaan. Silloinkin ilotulituksen syy oli joku kärpäskakkaa pienempi tekosyy. Kaupan järjestämä sisäänvetokikka.

Koko hömpötys on keksitty vain kaupallisista syistä. Meille rahat, teille tyhjät,lienee Suomen Ilotulitus Oy:n motto.

Täyskielto olisi paras, joo, vaan eihän teikäläiset siihen suostuisi. Paukuttelisitte kuitenkin. Niin että kovat verot, niin hinnatkin nousee.

Ja kyllä, nimimerkkini "Ruudin riemuvoitto" on sekin näitä myyntikiellon saaneita Suomen Ilotulitus Oy:n ilotulitteita.

Kielletään koko ilotulittelu.

Suomi on muutenkin liian iloinen maa.

Mitähän iloa hetken paukuttelusta muka on? Mitä siitä jää käteen muuta kuin roskaa ja tyhjää? Mitä hyötyä? Ei mitään.

Ja kyllä, nimimerkkini "Turusen pyssy" on sekin näitä myyntikiellon saaneita Suomen Ilotulitus Oy:n ilotulitteita.

Kielletään;
puuhastelu, nuotion tekeminen, saunottelu, joulupukkeilu, nurmikonleikkuu, pihakeinut, kiikkutuolit, juopottelu, tupakanpoltto, autoilu, veneily, lörpöttely, naureskelu, höpöttely, piereskely, lämmitys, takat, koirat, kissat, hampsterit, leijat, leikkiautot, vesivessat, piiputtelu, nuuska, halonhakkuu, lehtiharavat, räystäät, sytkärit, lasten teko, seksi ilman kondomia sekä kondomin kanssa, hassut hatut, uskonnot, ateismi, rasismi, positiivinen syrjintä, nettikirjoittelu, sananvapaus, matkailu, kirkkaat vaatteet ja kulutusyhteiskunta.

Suomi on ihan liian iloinen maa ilotulituksille.

Just, vieras. Noin sitä pitää.

Milloin täytät 14 vuotta?

Verovähennyskelpoiseksi;
naapurin kyttäys sekä biodynaaminen lehtisalaatin viljely

kaksi uutta valtiollilista nettipalvelua tarvitaan;
kansalaisen ilmiantopalvelu naapurin suorittamasta yleisestä turhasta tuhnaamisesta
sekä
"Keksi naapurillesi uusi vero" - sivusto

Kannatetaan!

Frank, kiva että sinäkin kannatat ilotulitteiden rankkaa verotusta.

Ilotulittaminen täytyisi kieltää lailla. Tai ainkain sitten sallia niiden häiriköiden hiljentäminen pesäpallomailalla tai ampumalla. Siihen tässä kohta ruvetaan jos ei se idiotismi lopu. Siinä niille sitten kunnon ilotulite kun menee suoraan kallon läpi. Älkää sitten valittako.

Ilotulitteissa mm. syöpää aiheuttavia aineita

Maahantuojien valikoimista löytyi kiellettyjä aineita sisältäviä ilotulitteita. Testin teki Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos.

”Laitos testasi 12 ilotulitetta, joista kahdesta löytyi lyijyä, Suomen Ilotulitus Oy:n Eko-kranusta ja Tulitemestarien Power-pienilotulitteesta.

Lisäksi kahdesta raketista testattiin satunnaisotannalla heksaklooribentseenin (HCB) pitoisuus. Sekä Suomen Ilotulitus Oy:n FBI-magnum-padasta että Tulitemestareiden Visitor-raketista löytyi EU:ssa kiellettyä HCB:tä, joka ympäristöministeriön mukaan voi aiheuttaa syöpää.”

Iltalehti, torstai 23.12.2010
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122312909508_uu.shtml

Myös maidon on kovinkin vakuuttavasti todettu aiheuttavan syöpää. Sekä kännykkään puhumisen, leivän syömisen, pierunhajun haistelun ja ulko- sekä sisäilman hengittämisen... Varmaankin muuten blogikirjoittelukin aiheuttaa syöpää!

Ihan näin ohimennen.

Mutta varsinaiseen aiheeseen: Ilotulitteiden haittaverotus olisi fiksuimpia asioita mitä olen milleniumin jälkeen Suomessa nähnyt.

Kielletään tai tapetaan verotuksella vaan ihan kaikki kiva sen takia että joku tykkää ja joku toinen taasen ei. Suomen taloutta ja ilmastoa ei kuntoon laiteta ilotulitteita verottamalla mutta ilotuliteveron avulla Suomesta tulisi jälleen hieman tylsempi ja harmaampi paikka asua.

Jouluvalotkin voisi laittaa verolle ja kirkasvalolamput. Samoin katuvaloille voitaisiin laittaa haittavero kun kaiket yöt tuolla turhaan palavat. Kivasti olisi pimeää silloin kaikilla. Kaikki juhliminen ja hauskanpito verolle ja heti! Bileiden järjestäjille huvivero takaisin, tanssit ja elokuvat kieltoon kirkollisina juhlapäivinä (hmm...)

Lisäksi kaikki muukin sellainen verolle, jota kaikilla ei ole. Suomihan on tunnetusti kateusverojen luvattu maa. Ei muuta kuin kaikki imemään pelkkää peukkua, kaivamaan maasta juuria, raastamaan männyn kylkeä jauhojen sekaan, ampumaan riistaa itse tehdyillä jousipyssyillä, ja pukeutumaan eläinten nahkoihin... öh, hups, turkiksethan ovat pahoja ja kiellettyjä koska eläimet on söpöjä, joten munasillaan vaan kaikki mars ulos juoksemaan tuonne hankeen. Ja viljelyhän täällä ei tunnetusti tällä hetkellä onnistu ilman öljyä, joten eikun kaikki vaan muuttamaan etelän lämpöön niin kyllä Suomen metsät taasen pikku hiljaa erämaaksi muuttuvat.

Summa summarum: suomalaiset käyttävät ja ajattelevat edelleen että verojen on syytä olla rankaisevia ja rangaistus ns. paheksuttavasta ilmiöstä.

Käyttäjän henry2 kuva

Iloliemi vapaaks' ja ilotulitteet verolle.

Oikeesti: Asuin kerran kodissa jossa kaikki ikkunat oli kadulle päin.
Istuin koko uudenvuoden Kossu-kissan kanssa vessassa ja luin hänelle Mikki Hiiri-juttuja. Hän vähän ihmetteli, mutta kun paukuttelu jatkui vielä pitkään, hän pysyi peloissaan vessassa.

Eli kyllä uutenvuotena voisi laittaa paukuttelun ulkona verolle ja äänetön pikku-paukuttelu sisällä voisi olla verovapaata.

Henry

Tätini mies luki itsensä ekonomiksi 50-luvun alussa kahdessa vuodessa piimän ja ruisleivän voimalla. Emme me muuta tarvitsekaan kuin piimää, ruisleipää ja sivistystä - ja kannustavan puolison.

Joten kaikki muu verolle!

Lähes kaikestahan maksetaan jo veroja. Nyt kyse on siitä pitäisikö roskaavia tuotteita verottaa jotenkin vielä lisää. Mielestäni pitäisi.

Kyllä minunkin mielestäni ilotulitteita voisi verottaa kun en itse satu välittämään paukuttelusta enkä tykkää jälkien siivoamisesta.

Tällaisten "kieltolistojen" kirjoittaminen ei vaan käy pitemmän päälle päinsä. Joku kieltäisi muovikassit ja toinen paperikassit ja yhtä hyvin perustein: tuohikontti vain kaikille - ei sentäs, koivuparat!

Erityisesti nykyisissä Vihreissä on neuvostosuunnitelmatalouden kaltaista uskoa yksityiskohtaisen vero-ohjauksen siunauksellisuuteen. Tästä pitäisi tervehtyä ja hoitaa ympäristöverotus aivan yksinkertaisesti kuten energiaverotus energiasisällön ja hiilisisällön mukaan.

Jos joku tuote on selvästi haitallinen, on se kiellettävä tai käyttö rajoitettava valvottuihin olosuhteisiin.

eikö niillä paukuilla karkoteta jotain pahoja henkiä tai jotain, entäs sitte ku ne valtaa maan? saadut verotulot joudutaan käyttämään niihin manaajiin sitten.

Minusta kustannus- ja divaritoiminalle pitäisi lyödä 45% raippavero.
Ihan vaan huvikseen koska en kumpaakaan harrasta.

Kiellot, kateus ja miniverot eivät valitettavasi valtion ongelmia ratkaise.
Mutta saadaan niillä kaikille paha mieli ja keskustelu pois siitä 10 miljardin (kohta 12 miljardin) vuotuisesta aukosta valtion budjetista.

No keksitään kevääseen asti toisillemme turhia uusia veroja ja pidetään sitä edistyksenä.

20 000 000 euron ilotulitusliikevaihdosta tullee Jyrkille 22% eli 3 606 557,4 kassaan. Valtio siis saa verotuloja koko saastutuksesta. Jotenkin olen sitä mieltä, että ilotulitusverotus pitää aloittaa sieltä, missä vihreiden kannatus on enemmän kuin 10%.

Heheh, hauskoja kommentteja. Tämä onkin taas näitä koirankakka-kokoluokan asioita, joista kaikilla on kiihkeä ja ainoa oikea mielipide.
Näköjään kansa on veronsa ansainnut, kun kukaan ei vaadi bensaveron alentamista kuten aloittaja epäsuorasti ehdottaa.

Liian fiksusti muotoiltu aloite =)) Kannatan!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja